jtn.

kauniita ihmisiä.

kaveri rahottaa koulunsa käymällä öisin klubilla pukeutuneena toho kani asuun ja tanssii siel porukan keskellä

(ja kaveri on toi ylempi poika^^^)

Päätettii käydä sit läpäl kattoo sitä. En tajuu miten se jaksaa. Ite oon jo iha poikki noiden meidän koulupäivien jälkeen ja jotkut lähtee viel yö töihin. Mä en selviäis enään hengissä.

Koti eli treenis takahuone / maskeeraus huone eli huone. Siel tulee vietettyy suurimman osan ajasta. Tai enemmänki treeniksellä.

Rento ja luonnollinen kuva. Jeba, ei hitto.

Eli tää tyttö siivoo aina meidän treeniksen ja muiden sotkut et siitä tuli jo yleinen läppä et joku päätti tehä julisteen seinälle. Peruuus.

Sorppen et ei oo tullu mitää tekstii kunnollista pitkään aikaan. Yritän taas ryhdistäytyy. Oon ollu tässä pari pv kotona suomessa asioilla joten oon vaan halunnu olla, mennä, nähä ja elää, koska kohta oon taas jumissa rajan takana ja sit alkaa mennä taas pata jumiin ja plaa joten pakko yrittää ottaa vähästäkin irti nyt kun viel voi. Tänään illalla takasin lähti maatuska maata!

koti 1-0 venäjä

adiooos maksalaatikot.  

tunne.

Huomenna bussiin ja matkaan koti kotia. Ihanaa. Vaik ei se matka houkuta niin se menee kun tietää päämäärän.

Tänään oltiin tatterissa ja se näytelmä oli aivan huippu. Yks mun opeist oli käsikirjottanut sen ja toinen maikka ohjannut. Kaveri näytteli siinä ja mun akrobatia maikka. Olin iha itku silmäs kun se loppu. Aivan mahtava. On asioita joita ei vaan voi selittää sanoin vaan ne pitää kokea ja yks niistä asioista on mun mielestä teatteri.

Katoin tänään sitä näytelmää ja tajusin et näyttelijät on oikeesti siinä pari metrin päässä et jos olisin ottanut kaks askelta eteenpäin niin olisin voinut koskettaa sitä pimeää ja outoa hahmoa joka itkee lavalla ammutun vartalon vieressä. Kuulostaa typerältä, mut joskus tuntuu et kun kattoo teatteria se tuntuu kun katsomon ja lavan välissä olis joku maaginen raja todellisuuden ja tarinan välissä. Ja jos näyttelijä tulee lähelle katsojaa se tuntuu melkein liian intiimiltä et tulee olo et saanko olla edes näin lähellä. Tulee samanlainen olo kun tirkistelis salaa jostain. Rakastan sitä tunnetta kun itellä katsojalla on etuoikeis tirkistellä ja olla lähellä niitä henkilöitä ja elää siinä hetkessä.

Elokuvissa näyttelijä ei katso sua kertaakaan silmiin ja ota katsojaa samalla tavalla huomioon. Tänään näyttelijä katto mua suoraan silmiin. Se oli sekunti. Mut oli ihmeellinen tunne. Rakastan teatteria.. rakastan.
Teatterissa on myös ihanaa se näyttelijöiden valppaus ja ilo kun ne tekee duuniaan ja kun esitys loppuu ja he tulevat riviin katsojien eteen. Ja kun katselee niitä naamoja kun ne kumartaa niin tajuaa et tuossa on ne oikeat ihmiset. Äskön ne oli mulle ihan erilaisia. Joku inhotti mua, joku ihastutti, joku itketti. Ja sit ne seisoo siinä omina itsenään. Se on ihmeellistä. Joku nauraa, joku itkee, jostain näkee et se elää viel sitä tunnetta mitä se eli näytelmässäkin, joku pitää naaman perus lukemilla ja katsoo katsojien yli... Kumpa joskus itekkin pystyn välittämään sen fiiliksen mitä noi lahjakkaat ja upeat näyttelijät sai mulle aikaan.

Mä sanoin yks päivä näytelmä treeneissä et "emmä tiiä, se on huono", kun mun piti näytellä taikinaa ja lukea samaan aikaan venäjäks runoa. (nää meidän näyteltävät aiheet vaihtelee mielenkiintosista mielenkiintosiin) Mun ope vaan sano et "ei mua kiinnosta. Tee ja mä sanon sit onko huono". Se oli pakko sit. Heittäydyin lattialle ja myörin ja pyörin ja tein sillan ja kuperkeikkoja ja vaik mitä taikinamaisia juttuja. Se meni sit kuulemma ihan hyvin. Eniten mulla jäi siitä mieleen kun mun opettaja sano et "miks sä sanot mulle ettet sä tiedä? sä voit tehdä mitä vain, se on fiktiota ja fantasiaa. elä sitä. nauti ja rakasta sitä mitä sä teet. vaikka se olis huonohkompi mut jos sä itse nautit se välittyy myös mulle ja sit se on jo parempi". Tai jotain sinne päin. Rakasta ja nauti. Päätin et jos näyttelen jotain mistä en niin tykkää niin teen siitä sellasen et nautin edes siitä kun teen sitä vaikka idea ei olisikaan mun lemppari.

Teatteri vaan on.. 

höpötyst ja pöpötys ja zzz.

Meidän päivät alkaa usein aamulla joko tanssilla tai akrobatialla. Me harjotellaan nyt tosi vaikeita baletti sarjoja jotka vie hermoja aikaa ja en voi käsittää miksi en saa mun jalkaa tiettyyn asentoon sillon kun pitäisi ääääh. Harjotellaan myös twist tanssia nyt tän kevään. Se on hullun hauskaa mut hitto siin pitää olla nopee. Ennen joulua tanssittiin polkkaa ja valssia yms. Oli iha kivoja nekin. Siinä oli kaikkii nostoja yms. Pari tanssit on ihan mukavia nimittäin hyvä pari pelastaa paljon.

Meil on päivisin sit teoriaa tai puhetta tai laulua. Teoria sisältää tän kevään aikana historiaa (venäjän ja teatterin), musiikin teoriaa, kirjallisuutta ja kieliä. Mulla se nyt on ensisijasesti venäjä.. yllättäen. Meil on myös psykologiaa ja filosofiaa ja kaikkee muuta. Tykkään niistä, koska oon aina pitänyt niitä tosi mielenkiintosena.

Illalla meillä on sit näytelmä treenit. Ne kestävät pisimpään ja sitä meillä on, joka päivä. Tykkää tosi paljon. Tai oon jotenkin alkanut tykkäämään kaikesta täällä. Aluksi en tykännyt kaikista aineista, mutta sitten kun niihin on päässyt sisään niin niistä alkaa nauttimaan ja pitämään ihan eritavalla, koska haluaa kehittyä lisää ja lisää.

Ollaan pohdittu ryhmäläisten kanssa et meillä on oikeesti melkein liikaa vapaa-aikaa. Me ollaan treeniksellä aamusta- ilta myöhään mut silti tuntuu et  meillä on liikaa aikaa. Meillä on tuntien välillä jopa tunteja joskus, koska laulutunnit ja jotkut puhetunnit ovat yksityisopetuksella. Ollaan niin eri vaiheissa ja tasosia et joskus se on paras järjestely. Mut sit jos itellä sattuu olemaan tunteja aikaa, niin sen ajan voisin organisoida paljon paremmin. Saatetaan nukkua koko aika tai tehä jotain ihan typerää. Voitais mielummin treenata ja se tarkottais sitä et meidän ei tarvis koulun jälkeen jäädä yö myöhään istumaan koululle vääntämään jotai musiikkia toimistotarvikkeilla tai akrobatiaa ( mikä ei siinä mielentilassa ja väsymyksessä oo kauheen edistyksellistä) . Ja voitais saada joskus jopa kokonainen sunnuntai päivä vapaaksi. Mut usein se päikkärit vie voiton ja hörhentäminen ja tanssiminen ympäri treenistä Michael Jacksonin tai Queenin tahdissa. Meidän kurssin porukka on kyl niin ihmeellistä sakkia et välillä mietin et mist ihmeestä nää tyypit on tänne kaivettu. Mut on hauskaa ja välil on iha pepust.

Ollaa käyty teatterissa useita kertoja, koska päästään livahtamaan opiskelijoina ilmatteeks ja huomenna mennään tapaamaan näyttelijöitä. Osa jo tunnetaan, koska ne on myös meidän opettajia akrobatiassa ja puheessa. Nautin teatterissa käymisestä ihan törkeesti. Vaikka näytökset on aina venäjänkielellä ja en aina ymmärtäis kaikkea niin jotenkin niiden ihmisten katsominen ja se tunne kun istuu ja miettii et jonain päivänä se vois olla minä, joka kumartaa esityksen päätteeksi ihmisten taputtaessa. Ihan sairasta miettiä. Huh.

Mulla kävi yks päivä hassu juttu. Mulle soitettiin Karjalan Sanomista et ne haluaa haastatella mua. Viime perjantaina menin sit haastateltavaks ja kuvattavaks ja oli niin jänskää vaihteluu. Kuvat on luultavasti perus oksennus pussi tavaraa, mut siis mitä muuta voi odottaa jos juoksee kiireessä akrobatia treenien jälkeen lumisateessa jutusteltavaks. Kattoo millon tulee ulos. Nettiin pitäs tulla eri kuvalla lyhennetty versio siitä, mut ei sitä sit tiedä onks koko juttu edes julkasu kelposta.. tai kuvat. Huvittavaa jos näkee oman naaman lehdessä.

Ylihuomenna hyppään mini bussiin ja matkaan viikoks suomeen. On ihan hauskaa käydä kotona taas vaikka se 13tunnin bussi matka ei kiinnosta yhtään. Siis se on ihan kamalaa. Rajalla väsyneenä keskellä yötä kaikki raajat puutuneena ja jäässä ja sit yrittää raahata laukkuja ympäri mestoja ja kaivella joka välissä passia laukusta. Pepusta sekin. Mut sit aina kun on päässyt suomen puolelle ja siitä sit alkaa matka helsinkiä kohti niin alan hymyilee ja nukahdan. Seuraavaks sitä herää ku on pari tuntii enään kotiin ja oon niin hyvis fiiliksis et huh. Ja ku näkee ekat tutut paikat! Oi oi. On se koti niin ihmeellisen paras paikka pienelle ihmiselle. Vaikka rakastan matkustamista ja nähdä maailmaa niin jotenkin se koti on aina se oma paikkansa jossa voi rauhottua.

Ootan kesää törkeesti. Varasin puol vuotta sitten heinäkuulle kk matkan kreikkaan Kalymnokselle. Aivan mahtavan paras paikka. Oon käynyt siellä ainakin 15 kertaa, koska onnekseni vaarilla on siellä talon mökkeröinen ja pääsen nauttimaan siitä vielä seuraavana kesänä. Kk siellä. Tulee olemaan parasta. Toivottavasti joku kaveri pääsee mukaan moikkailee mut kyl mä yksinkin voin ihan hyvin olla. Tän venäjän jälkeen yksin oleminen on jo luksusta, vaikka seurakin olis kivaa. Riippuu kaverista pääseekö tulemaan. No mä meen ainakin! Suunnittelen säästäväni sit seuraavaks vuodeks matkaa Aasiaan. Pakko sitä on reissun jälkeen suunnitella reissua. En vaan osaa olla ilman suunnitelmia. Ne pitää mun mielenkiintoa ja motivaatioo yllä et on jotain mitä odottaa.

Virkeen hissan tunnil. motivaatio ainakin miljoona ja ranskanperuna. 

OLUTTA -parhaimpia hetkiä. Olutta, kynttilä, hyvää seuraa, mustekalaa (oi nam kyllä) ja parhaita juttuja. Treeni tiloissa voi tehä muutakin. (Vaikka tänään saatiin viesti koulun ministeriöstä et öitä ei saa enään nukkua meidän treeni tiloissa eikä saa missään näkyä mitään "päihteitä". Treeniksellä on parasta pitää uni kekkerit.

Mun pienestä venäläisestä perheestä. Tykkään näistä ihmisistä ja samalla vihaan näitä ihmisiä. Ollaan käytännös melkein 24/7 yhessä. Jaetaan ruoka, itku, nauru, kainalo ja vaatteet. Ollaan likasia ja hikisiä ja typeriä ja osataan olla pelottavia ja sekopäisimpiä ihmisiä kaikista. Multa se luonnistuu helposti.

Olisin halunnu lisätä vaikka kuinka tänne kuvia, koska niitä olis mut tää kone on niin perkeleeeeen hidas et otti vaan nää kolme. Mut kattelen myöhemmin uudestaan. Jos vaikka suomes toimis nopeemmin.

ZZZZzzz unia suomesta.

lennä, lennä ananas.

menin sushille.

Ihme on tapahtunut! Ananas on viimein löytänyt tiensä pois musta ja oon löytänyt jopa elämään positiivisia fiiliksiä! Koulu on menny tosi hyvin ja oon saanu hyvää palautetta. Oon alkanut taas uskoo itteeni. Tääl saa nii paljon kritiikkii ja saa päivittäin kuulla et mitä mokas ja mitä tekee väärin. Kerrankin mulle sanottiin "Mona ihan loistavaa, nappi suoritus". Yks positiivinen palaute ja se saa jaksaa taas seuraavat pari kuukautta. Ehkä en ookkaa aina niin huono mitä luulen. Ja parasta on kun ite huomaa et kehittyy ja kasvaa. Pahinta jos vaan junnais samassa ja ei oppis mitään tai kehittyis yhtään.

Akrobatiaa oon nyt yrittänyt treenaa hulluna, koska se on iha törkeen vaikeeta ja pelottavaa mut ihan sika hauskaa. Oon oppinu tekee juttui mitä en koskaan olis uskonu et pystyisin ja uskaltaisin tehdä. Mul oli joskus kammo korkeista paikoista mut tääl seki on vähentyny, ku joutuu hyppii alas vaik mistä. Ja oppinut luottaa itteensä ja muihin. Jos tekee jonkun tempun nii se on aikalail itest kii tuleeks pum auts vai ei. Pari työskentelys pelkään et en saakkaa kannateltuu toista oikein ja jotain sattuu, mut nyt oon tajunnu et ei saa ajatella niin vaan helvetti pidettävä kii, kun ei sitä toista vaihtoehtoo saa olla et se toinen rämähtäis.

Kuulin kaverilta et vikana vuonna opetellaa ratsastaa maastossa. Tulee olee hullun hauskaa. Olin joskus naperona heppa leiril mut en usko et se pahemmin auttaa mua, koska olin aina pihalla koko touhust, ku en voinu kässää mitä järkee laukkaa ympyräs pitki pihaa. Mut tää on ehk vähä eri. Ei voi tietää. Nyt ollaan opeteltu kuinka saada ase toiselt pois jos joku tulee sil uhkailee. Toivottavasti en tuu tätä tarvii koskaan oikees elämäs. Ja harjotellaan kans katutappelu kohtausta puukkojen kanssa. Tulee olee ehk siisteintä ikinä.

Tehtii viime viikolla musiikkii toimistotarvikkeilla et ne oli käytännös meidän soittimii. Mul oli iso läjä tulostin paperii. Paperi oli viel iha siisti ku sil sai tehtyy niin monenlaisii äänii esim rypistää, ravistaa yms. Muilla oli leimasinta, nitojaa, teippiä, tietokone näppiksii yms. Oli hitainta ja puuduttavinta, koska tehtiin sitä yli puolen yön ja jatkettii aamulla tosi aikasin. Mut se oli törkeen hauskaa. Lähensi jotenki kaikkii ku kukaan ei voinu lähtee himaa vaan väännettii silmät ristis ja ihme läppää lens. Kyl niit riitoiki tuli ku joillakin kasvaa nakit otsas, mut kyl ne hiljenee jos niille töksäyttää jotain ku koko homma oli muutenki niin koomista. Jos joku alko vammailee nii kaikki hajos iha totaallisesti, koska se oli vaan niin helskutin hauskaa et joku jaksaa raivoo et joku teki väärän ääne teipillä. Jos on vaan iha relaaaaxxxx. Kyl itelki jäysti välil takaraivost, ku halus saada koko jutun loppuu ja sit joku alkaa pelleilee. Mut ei siin voi alkaa huutaa ku halus vaa veks nukkuu et pakko vaan jatkaa.

Mun pitää laulutunneille opetella tää biisi:
http://www.youtube.com/watch?v=moOamKxW844
Tykkään siitä ihan sikana mut hittöööö se on vaikee. Laulutunnit on mitä parhaimpii, kun siin huomaa nopee jos oppii jotain, koska itest löytää iha uusii äänii ja paikkoi mist äänet lähtee. Aivan parast.
Baletti on edelleen iha kamalan vaikeet ja ostin kahet tossut viime loman jälkee, ku ne kuluu puhki kuukaudessa. Hullui sarjoi. Mut kyl mä hoidan. Kaikki on iha liris sen takii. Nyt lueskelee Shakespearii ku perjantaina sen näytelmistä kokeet ja pitää yrittää vääntää aivoihin mahollisimman paljon tietoo.

Mä oon toivottavasti useemminkin täl tuulella. Aloha.