palatsissa.

Katsoin ulos ikkunasta. Näytti tältä.

Mä asun asuntolassa ja mun kanssa samassa huoneessa asuu kaks tyttöä. Toinen opiskelee oopperaa ja toisella on punanen tukka. Tarkempaa en sit tiedäkkään. Eli en oo pahemmin tehnyt lähempää tuttavuutta. Meil on ollut omat riitamme tässä mikä tuotti mulle joulun aikoihin hirveetä stressiä. Toinen tytöistä ilmotti ihan suoraan ettei halua että mä asuisin tässä huoneessa ja mä ilmoitin etten halua asua tässä huoneessa mut edelleen jumissa täällä ollaan. Asuntolan johtajaa ei kiinnosta vaihtaa mun huonetta tai tehdä asian eteen mitään. Vaikka tässä on jo ehtinyt sattua vaik mitä minkä takia huoneen vaihtaminen olis aika hyvä nakki.

Meidän huone ei oo mitenkään iso. Mulla on yks hylly johon tungen mun käyttö vaatteet ja kaiken muun tungen sängyn alle. Nää tytöt on asunu tässä pidempään joten ne on käytännös vallannu suurimman osan tilasta. Sit täs on pieni ruokapöytä ja jääkaappi ja vedenkeitin. Mun sänky on maailman pienin ja epämukavin. Sellanen perus rautasänky jonka päällä on retkipatjan ohkanen patja. Vedenkeitin on ehdoton, koska sil saa keitettyy puhdasta vettä koska kraanasta ei kannattais juoda. Yleisessä käytössä on sit käytävillä tän kerroksen asukkaille vessat ja suihkut ja keittiö. Aluks olin et mitä helskuttii et tästä tulee "hauskaa", mut sit ei tää oo yhtään niin paha. Jokaisella huoneella on oma siivous vuoro jolloin jokainen tytöistä siivoo vuorollisina päivinä vessan, keittiön, suihkut. Ei oo hirveet loppujen lopuks. Kaikkeen tottuu.

Täällä asumisessa on se hyvä puoli et asuntola antaa sulle 10pv välein puhtaat lakanat joten ei tarvii raahaa omia tai mitään. Asuntolassa on kans se hyvä puoli et tääl on lämmin. Kaveri asuu omas kämpäs/talossa ja sillä ei ole juoksevaa vettä, pattereita tai sähköä. Tai sähköstä en oo varma. Ja vessa on käytännös samanlainen ulkohuussi mitä porukal on suomes mökeillä. Se on täällä iha normaalia viel. Tosi moni asuu täällä niin. Ja ton ku kuulin aloin pitää tätä asuntola elämää iha luksuksena.

Ainoo mikä ottaa täällä hermoille on että noilla tytöillä on ihan erilainen elämän rytmi kun mulla, koska näyttelijä opiskelijoilla on tunnetusti täällä rankemmat aikataulut kuin muilla. Aamulla aikanen herätys ja illalla myöhään kotiin ja melkein heti nukkumaan. Kun taas nää tytöt on joskus päivällä jo kotona ja heräilee siinä 2-3tuntia mun jälkeen. Ja ne ei aina meinaa ymmärtää et mun on ihan pakko nukkua et muuten en jaksa, koska en jaksa kuunnella niiden hölkötyst 2asti yöllä seitsemän päivää viikossa. Kyl mä tajuun et jos ne saa nukkuu pidempään niin ne haluu valvookki pitkään mut rajansa kaikella ääntelyllä, oikeesti khhiiitosh!

Mä pidän asuntolassa asumista tosi turvallisena. Olin joulun aikoihin täällä yksin koska monet oli lomilla (mut meidän kurssi ei) nii ei tääl pahemmin pelottanut olla. Tänne ei nimittäin pääse hiipparoimaan kukaan ulkopuolinen veijari vaan ainoastaan asuntolan asukkaat. Meillä on kulkukortit jotka leimataan aina kun tullaan sisälle koska se avaa portit ovien edestä ja sit samaan aikaan mun kuva ilmestyy vahtimestarin tietokoneeseen ja se näkee heti katsomalla et tuleeks oikee ihminen sisään sillä kortilla. Et ulkopuoliset ei voi varastaa tai käyttää sitä. Kaveri yritti kerran salakuljettaa poikaystävänsä asuntolaan et sen poikaystävä olis livahtanu samaan aikaan portista, mut samantien ku ne oli tullu sisään vahtimestari huus sille pojalle et leimaa kans korttinsa. Ne makso sit 1000ruplaa vahtimestarille et se sai yöpyä siellä ja seuraavana aamuna ne sai rahat takas. Vähän niinku panttina. Perus juttuu täällä.

Vois vetästä päikkärit tänään patterin alla treenitiloissa, koska siellä on toooooosi kylmä ja mä oon niin väsyny et jaksaa sit illalla itkeskellä. Huh.

Elämäni on luksusta.

rajan takana.

Aina Mielessä

On ollut vähä mieli maassa ku kaipaillu kotiin päin. Mut kyl tää tästä varmaankin. Se on vaan vaikeeta, kun täällä ei ole mitää todellisia ystäviä. On noi kurssi kaverukset mut ne osaa tukea opiskeluun liittyvissä asioissa, mut sit ku on huono fiilis jostai muusta henkilökohtaisista asioista niin ei noista ole paljon apua. Sitä sit yrittää selvittää asioita oman pään sisällä ja joskus se saa vaan huonomille fiiliksille. Oon yrittäny pitää itteni koko ajan kiireisenä ettei tarvis miettiä mitä suomessa tapahtuu ja mitä kavereille kuuluu, mut joskus sitä kaipais vaan pääsyy vähän vapaalle ja nollaamaan.
Kiireisenä pitäminen ei oo kamalan vaikeeta koulu rytmin takia mut iltasin sit ku laittelee kavereiden kanssa viesteja tulee olo et hitto ku olis kans siel. Kyl tää tästä.. eiks joo. Ihan normaalia tää varmasti on.

Nyt on vasta helmikuun loppu ja ollaan alotettu jo treenaamaan loppu kevään kokeita varten. Jotenkin ei oo motivaatioo ku ajattelee et kyl tässä on viel aikaa, mut parempia tuloksia tulee jos vaan yrittää painaa. Saa syvennettyy omia rooleja ja parannettua tuloksia yms muuta tosi hienoa jeps joo. Helvetti.. Miten mä jaksan. Välil tuntuu et voi iha fyysisesti pahoin sen takia et on niin paljon stressiä. Toissa päivänä tuli niin oksettava ja pyörryttävä fiilis illalla treenien jälkeen joskus yhentoista aikaan et lähdin suoraan vaan nukkuu enkä jääny enään kertailee asioita mitä oltiin treenattu. Ei siitä vaan olis tullut yhtään mitää. En pystyny keskittyy venäjänkieleen, en mihinkään.

Oon alkanu soittelee kitaraa ja aika nopee sitä oppii jos vaan jaksaa soitella. Onneks mun ryhmässä on tosi monta hyvää soittajaa, jotka suostuu opettamaan. Ei tarvii mennä mihinkää erityisille tunneille mikä on tosi hyvä. En vaan keksi mitään hyvii biisei mitä haluis opetella, ideoita?

Löysin kaupasta paljon valion tuotteita ja en tajuu miten se saa mut niin iloseks! Rasvaton maito ja raejuusto nam! Ei voi olla parempaa. Kylmä suomalainen maito... mmmmmh. En jotenki tykkää vaan venäläisistä tuotteista, koska kaikki tuntuu jotenki tosi raskailta ja kermaisilta. En ehkä oo löytäny vaan oikeita tuotteita, mut nyt ku löysin suomalaiset nii en varmaan etikkään muita. Oon alkanu ite kokkailee saalatit ja muut ruuat ite, koska kaupasta saa vain tunnetusti majoneesilla höystettyä pöperöä. Tuoreet vihannekset on mitä ihaninta, koska ei tuu liian raskas olo ja ikin ei tiiä kui hullut treenit edessä. Ruis leipää jos löytäis viel niin bueno! Leivänpaahdin ja kahvinkeitin olis jo voitto!

Huomenna pitäs illalla itkee koko yhen meijän esityksen ajan ja valittaa venäjän kielellä kuinka mä kadotin huivini. Voi tulla aika koomista. Kaveri valitsi kirjasta kohtauksen ja mun pitää vaan nyt jotenki päästä siihen juttuun sisään. En vaan jotenki oo kamalan innostunu tästä kohtauksesta ton itku pillityksen takia mut ehkä me saadaan koottuu siitä ihan ookoo kohtaus. Kunhan ei mee iha överiks. Mun pari nimittäin on välillä vähä ääripää näyttelijä ja ite en tykkää kamalasti jos kohtaus menee komediaks. Mut saa nähä. Luultavasti haukut tulee opettajilta mut ei se hirveesti yllättäiskään.

Kamalaa kun oon niin pessimistisellä tuulella. Iha itteenikin harmittaa.

Ananas on löytäny takasin tiensä takapuoleeni.

musta kutsuu.

Mun on pitänyt lukee täs kipeenä ollessa Maiju Lassilan kirja tulitikkuja lainaamassa ja valita siitä kohtaus, jonka haluan näytellä suomeksi jonkun kaverin kanssa ryhmästä. Suomeksi varmaan siks koska mulla menis liian kauan opetella/ lukea koko pläjäys. Vaikka päätin, että seuraavan harjotuksen haluan tehdä venäjäksi vaikka siihen menisi kaikki unet. Silmäpussit kaunistaa vai miten se oli...

Meidän pääajatukset on "miksi, milloin, missä, kuinka, mitä siitä seuraa, miksi seuraa, onko totta, olosuhteet, miksi, miksi, miksi..". Kaikkeen mitä tekee lavalla pitää olla joku syy ja kaiken pitää olla mahdollisimman aitoa. Kuukaus sitten kävelin huoneeseen harjoituksissa 100 kertaa väärin, koska en kuulemma ollut aito. Mun katse kiinnitty väärään kohtaan, väärällä tavalla ja en huomioinut liian selkeesti ulkoisia olosuhteita eli lämpötiloja, hajuja yms. Välillä järki ei ymmärrä.

Harjotukset on ollut idealtaan vielä aika simppeleitä, koska jokaiseen pieneekin yksityiskohtaan puututaan ja sitä arvostellaan. Kaikki lähtee pienestä ja sit vasta ku ne asiat oppii sisäistämään voidaan ehk alkaa tekee joskus sitä teatteriikin. Täällä ei todellakaan pelätä haukkua tai sanoa suoraan et on huono ja kritiikkii tulee päivittäin. Aluksi se oli tosi hankalaa sisäistää kun otin kaike liian henkilökohtasesti et "mä oon huono, en mä osaa näytellä ja et oon iha surkee kaikessa". Mut sit täs on huomannu et kaikki saa kritiikkii ja siit on vaan opittava.

 Muut opiskelijat täs ryhmässä ei tuu sua auttaa jos et ite pyydä. Tääl on hyvä henki mut kyl tääl porukka hakee omaa etuaan. Pitää näyttää hyvältä opettajan silmissä vaik kaveri menis susille. Oon ite sen oppinu et kannattaa pitää omat hyvät ideat itellään tai nopeempi vie. Meidän ryhmässä on poikia tosi vähän ja syksyn jälkeen vielä vähemmän. Syksyn alussa meitä oli viel max. 15 tyyppii koko ryhmässä. Nyt on 3 vähemmän. Kaks tyttöa ja yksi poika lensi pihalle joulun alla. Jos ei pääse pääaineen kokeesta läpi niin se on automaattisesti potkut koulusta. Opet sanoo vaan "ei me sua potkita ulos täältä pakolla mut sun pitää nyt itse tajuta lähteä, kiitos hei". Ei siin voi muut sanoo ku moro varmaan. Ainakin se saa itteni ponnistelee enemmän ja enemmän. Kyl välil tää vähä kilpailulta tuntuu. Opettajat antaa arvosanat ja kritiikin kaikkien kuullen ja porukka tottakai vertailee sit itseään muihin. Hitto kun vaan oppis tekee sitä omaa juttuu ja yrittää vetää ite täysillä.

Täs oon joutunu näyttelee kokeessa roskakoria, kanaa ja ripustamaan miimisesti kaverin kaa pyykkei plus siinä sit tapahtu kaikkea hämminkiä. Ei puhetta saanut käyttää yms. Voi kuulostaa helpolta ehkä joistakin mut, trust me, ei se oo. Sun pitää käytännös muuttua täysin. Ja miimiset esineet piti näyttää täysin aidoilta. Paino ja märkyys ja asettely ja rypyt ja lämpötilat yms. Äh osaiski selittää. Nyt loman jälkeen piti näytellä jotai henkilöä, jonka on nähnyt esim kahvilassa loman aikana. Henkilön piti olla jollain tavalla normaalia "mielenkiintosempi" eli piti käytännös kyttää hassui tapoi mitä ihmisillä on. Ite istuin välillä lomalla kahvilassa yms vaan kattelemassa millasta porukkaa siellä on. Välillä mietin et kuinka järkevältä mäkin näytin tuijottamassa ihmisiä ja tekemäs niistä muistiinpanoja. Lopulta päädyin esittää naista joka siirteli sen penkkiä ja vaihteli paikkaansa taukoamatta ja oli hysteerisen paniikissa koko ajan. Se pääty loppujen lopuks istuu seinää vasten täristen ja joi kuppinsa tyhjäks yhdellä huikalla. Tääkin oli aika simppelii viel. Ajatus oli enemmänkin hahmon sisäistämisessa ja tarkkailussa. Se meni tosi hyvin jeps kai. Piti vaan miettiä tarkkaan kuka se henkilö voi olla ja mitkä on sen taustat ja miks se käyttäytyy niin. En mä voinut tietää, mut mun oli pakko miettiä jotta olisin voinu sisästää sen hahmon.

Ootan innolla et pääsen taas treenaa. Illalla meen pitkästä aikaa näyttelee. Akrobatiaa en mee vielä tänään, koska siellä käydään tänään itsepuolustusta ja puukon kanssa tappelemista, joten en oo viel ihan tarpeeks terve, koska noi treenit on tosi kovat et oksennus fiilis tulee jos oot syöny niit ennen. Huomenna aamulla ajattelin kuitenkin uskaltautuu menee baletti treeneihin etten jää ihan jälkeen. Päivällä äänenkäyttöä tai laulua. En oo varma mut kyl mä kelasin mennä köhii mun karheel kurkul vaik ei enään kipee ookkaa. Jos en pääse koht harkkoihin niin seinis alkaa ollee mun mallisii reikii ku alan hyppii niit päin.

Aika siis pukeutua mustaan.

"ja ne panilaaa, ja finkaa"

Vuosi sitten olin töissä pikaruoka mestassa ja mun ainoa haave oli joskus päästä sieltä pois. Halusin alalle joka liittyy kulttuuriin, mutta ajattelin, että ensin on vain otettava taukoa kyökistä ja sit sen jälkeen vasta katsottava eri opiskelumahdollisuuksia. Sit mun takaraivossa alkoi soida äitini ääni, joka oli joskus mulle kertonu kansanopistoista ja kuinka se on mukava tapa viettää välivuosi opiskellen ja tutustuen uusiin ihmisiin.

Sit mä puol vuotta myöhemmin istuinki matkalla Huittisiin kansanopistolle opiskelemaan. Helsinkiin verrattuna se oli mulle tosi iso muutos. Mä muutin maalle. Aluksi olin kauhusta kankeana ja olin pakenemassa heti ensimmäisen viikon jälkeen takas Helsinkii. Onneksi jatkoin. Jatkoon oli myös tosi hyvä syy. Mulle tarjottiin (en vieläkään ihan ymmärrä miksi ja miten tää kaikki tapahtu) opiskelupaikkaa Petroskoin valtion konservatoriosta eli käytännös opiskelupaikkaa Venäjälle teatterikorkeakouluun näyttelijä linjalle. Anteeksi mitä? Jep sitä mäkin. Huittisissa hengailin viel muutaman kk ja se oli elämäni mukavinta aikaa varmaan tai ainakin helpointa. Ihania ihmisiä ja ihana henkilökunta ja sieltä ehti jäädä ystäviä jotka ei tuu koskaan katoamaan. Toivottavasti. Terkut teillekkin!

Mut nyt tääl venäjäl oon ollut sit 4kk. Kaikki kaverit aina sanoo et "kerro jotai et millast siel on". Tää on tosi hankalaa vaan kertoo.. tää pitäs nähä, kokee, tuntee, haistaa, kuulla, elää. Aluksi en huomannu suuresti kulttuurillisia eroja, ennen kun vasta aloin tuntemaan ihmisiä paremmin ja opin keskustelemaan heidän kanssaan (tosiaan venäjää en osannut käytännössä yhtään tänne tullessani). Ilman venäjän kielitaitoa olen oppinut tulemaan toimeen pelkästään tarkkailemalla ihmisiä ja toistamalla perässä. Nyt höpöttelen jo vähän venäjää, kun en mä hirveen kauan hiljaakaan jaksa olla. Näyttelemisessä onneni on ollut ettei ensimmäisenä opiskelu vuonna hirveästi vielä puhuta näyteltäessä. Sopeudun yllättävän hyvin uusiin paikkoihin. Ei mua pelottanut tulla tänne. Odotin ja olin innoissani. Nyt onki sit aivan eri juttu, mut aikaa onkin jos mennyt monta kuukautta.

Oli tää kuitenki iso shokki ja muutos elämään. En ollut suomessa harrastanut urheilua kunnolla säännöllisesti aikoihin ja tänne tullessani sain tottua joka päiväisiin hulluihin rääkkäämis treeneihin joko baletin/tanssin tai akrobatian yms muiden osalta. Sain myös totutella et vaatteiden pääväri on musta, sekä kalpeaan naamaani ilman meikkiä ja värjäämättömään ja leikkaamattomaan tukkaan tiukalla nutturalla...päivittäin. Puhumattakaan painosta ja laihduttamisesta, mut siihen sanon et syökää päänne, nimittäin mä ainakin syön.
Näytteleminen oli tosi hankalaa ja en saanu itsestäni oikein mitää irti ja en uskaltanu heittäytyä ja tunsin et oon aivan jumalattoman huono. Kuljin sit se ananas takapuoles varmaan kk ennenku sain pullautettua sen ulos ja aloin uskaltaa tehä jotai. Mut hyvin on menny. Kaikkien aineiden (psykologia, hissat, tanssit jne..) arvosanoiks 4/5. Oon iha tyytyväinen et eiku allit heiluu ja täysillä taas seuraaviin kokeisiin.

Ihmiset on iha jees vaik en iha kaikkii ymmärräkkään mut otin tän asenteen et tääl opiskelen ja suomes sit moikkailen kavereit. Tääl ei oo aikaa muutenkaa keskittyy muuhunku kouluun. 6päivää viikossa ja päivät kestää sen 13tuntia, AINAKIN ja sunnuntaisin yleensä joudutaan treenaamaan kans omatoimisesti. Aivot narikkaan. Riitoi syntyy ja mäkin oon oppinu taistelee täällä, mikä oli mulle aluks tosi vaikeeta, ku vaan myötäilin kaikkia. Hyi tiedän.

Mut sit mua kiinnostaa mikä tää fakin ruoka läppä on. Miks kaikkeen tungetaan majoneesii tai jotain muuta ällöttävää? En oikeesti tykkää mistään täällä ja mä en oo mistään nirsoimmasta päästä kiitos äitini ja isäni jotka on mua ipanasta asti ruokkinu mitä erikoisemmil ruuil et ihan hyvän ruoka kasvatuksen oon saanut. Mut tajusin täs just kyl vast et hitto mäki voin sitä ruokaa ite tehdä.. Jos joskus on aikaa. Aivot vois välil ottaa pois sielt narikastki. Taisin suomen lomallakin puhuu Lontoon kielestä vaikka tarkoitin ihan englantia. Sellaista sattuu.


Jotenkin mä oon tääl selvinny. Välil itku silmäs kaipaan kotiin ja mietin miten mä tääl oon pärjänny. Sen kerron et rankkaa on. Mut kai se on pärjättävä jos on pakko. Mut mikäs tääl olles. Selvisin just 41 asteen kuumeest ja odotan innolla, koska pääsen taas treenaa.
Ja hei onnen päivää! Piakkoin pääsen varmaan vaihtamaan huonetta eli ei tarvii asuu täs juoppo bordellissa enään.. Itsehän en koskaan alkoholia käytä. Mut Suomi onki maa erikseen. Pus ikävä teitä kallion räkälät, koht nähdään! Kerron joskus vähä tarkemmin millasii treenei ku ne on aikas jänskii jopa.

"emmä tajuu, mä oon suomalainen"